Yrittäjyys – aloittaminen, riskit ja mahdollisuudet

Yrittämisen aloittaminen on nykyisin helpompaa kuin ikinä. Sinun ei tarvitse perustaa edes yritystä päästäksesi alkuun, sen kun vain hankit asiakkaat, teet työn, kirjaudut kevytyrittäjäpalveluun ja lähetät laskun.

Kun yrittäjyys alkaa vaikuttaa vahvemmin elantoa tuovalle vaihtoehdolle, kannattaa perustaa toiminimi tai osakeyhtiö. Toiminimen ja osakeyhtiön eroista on kirjoitettu paljon, joten kannattaa googlettaa jos aihe kiinnostaa tarkemmin.

Jos nyt perustaisin uuden yrityksen, perustaisin taas ehdottomasti osakeyhtiön. Se on minusta selkeämpi, kun omat ja firman rahat on erillään. Eikä osakeyhtiön kirjanpito ja tilinpäätös juuri toiminimeä enempää maksa.

Yrittäjyyden mahdollisuudet

Itselleni yrittämisessä paras puoli on vapaus. Vapaus kirjoittaa tätä tekstiä yöpuvussa sohvalla aamupäivästä, vapaus mennä ulos kun on kiva sää, vapaus valita asiakkaat, vapaus tehdä työt juuri niinkuin haluan, vapaus valita yhteistyökumppanit. Voisin luetella vapauden aiheita loputtomiin.

Saskia Salomaa

Vapaus koskee myös päätöksiä yrittämisen taloudellisista puolista. Yritystoiminnassa sinä päätät itse kuluistasi. Et siis maksa hienoja toimistoja, muiden autoja tai vihaamiesi työkavereiden palkkoja, mikäli et sellaisia tarvitse. Maksat juuri niistä asioista, jotka sinun yritystoimintasi kannalta ovat merkityksellisiä.

Yrittäjyydessä yllätysbonuksena on ollut kaikkien muiden hauskojen seikkailujen ohella matka itseeni: olen saanut ja joutunut ottamaan vastuuta ja kasvanut tosi paljon matkan varrella.

Yrittäjyyden riskit

Jakaisin itse yrittäjyyden riskit seuraaviin kategorioihin: elantoriski, omaisuuden menetysriski ja henkinen riski. Älä säikähdä, vaikka riski-osio on pidempi kuin mahdollisuudet -osio – yrittäjyyden riskeihin voit varustautua ennakoimalla ja seuraavassa kerron että tarkemmin että miten.

Elantoriski

Elantoriskillä tarkoitan sitä, että sinulla ei välttämättä ole rahaa maksaa itsellesi (tai muille) palkkaa, jos et ole saanut myytä tai tuotettua tarpeeksi. Tai jos asiakas ei maksa laskuaan. Tähän riskiin voi onneksi varustautua pienentämällä arkipäiväsi kuluja – mitä vähemmän sinun tarvitsee nostaa palkkaa elämiseen, sitä pienempi elantoriski on arjen näkökulmasta.

Se, että asiakas ei maksa laskua tekemästäsi työstä on valitettavan arkipäivää monissa suomalaisissa yrityksissä. Tai maksaa, mutta hitaaaasti. Esimerkiksi 60-90 päivän maksuajat ovat aivan normi asia, kun pk-yritys laskuttaa isoa yritystä tekemästään työstä. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä ajassa kun pk-yritys joutuu ehkä maksamaan sekä alihankkijoilleen että arvonlisäverot, se ei ole saanut vielä isolta yritykseltä euroakaan näiden kattamiseen. Tämä on ihan perseestä, mutta valitettavasti neuvotteluvoima on yleensä aina isomman yrityksen puolella ota tai jätä -tyyppisesti.

Tilanteeseen varautumiseen on pari keinoa. Yksi niistä on pitää riittävän kokoista kassaa. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sinulla on yrityksesi pankkitilillä tarpeeksi rahaa kattamaan kulusi ainakin pariksi kuukaudeksi, jos asiakkailla tulee laskun maksun kanssa jotain ongelmia tai siinä kestää. Kun aloitat yhteistyön uuden yrityksen kanssa, kannattaa sinun myös tsekata yrityksen taloustiedot Bisnoden Yritysraporttipalvelusta.

Lisäksi Suomi on täynnä erilaisia laskujen ostopalveluita, eli he maksavat laskun sinulle heti, mutta hiukan alkuperäistä pienempänä. Heidän bisneksensä perustuu siihen, että he ostavat laskun sinulta tietyllä summalla, ja heillä on laskutus- ja perintäpalvelut kunnossa. Laskujen ostopalvelujen puoleen tulee kääntyä ennenkuin asiakkaalla on laskujen maksussa ongelmia.

Omaisuusriski

Omaisuusriskillä tarkoitan sitä, että saatat yrittäjänä tehdä päätöksiä jotka vaikuttavat esimerkiksi asuntosi kohtaloon. Saatat ottaa lainan, jonka takaukseksi tarjoat asuntosi. Tämän vuoksi erilaisten investointien kohdalla tarvitsee olla tosi tarkkana!

Toisaalta esimerkiksi nykyajan ihminen&läppäri-yrittäjyydessä omaisuusriksi on paljon pienempi kuin esimerkiksi konepajayrittäjällä. Omaisuusriski on ihan eri luokkaa siinä, että yrityksellä on seuraavien kuukausien aikana maksettava vain yrittäjän palkka ja alvit, verrattuna siihen, että lyhennetään vaikka puolen miljoonan euron lainaa samalla.

Henkinen riski

Yrittäjyyden henkinen riski liittyy siihen, että ympärillä ei välttämättä ole ketään joka puuttuisi asiaan, kun koneesi alkaa piiputtamaan. Tämä voi tapahtua silloin, kun yrityksellä menee lujaa, tai silloin, kun yrityksellä menee huonosti.

Kun yrityksellä menee lujaa, kasvaa loppuunpalamisen riski eksponentiaalisesti. Kun sinua revitään joka suuntaan, on vaikea sanoa ei kun tiedät, miten jokainen euro kilahtaa omaan pussiin. Tässä erityisen iso riski ovat toisille mantereille tehdyt myynti- ja muut matkat, joissa on yleensä tiivis aikataulu ja aikaero sekoittaa pakkaa entisestään.

Kun taas yrityksellä menee huonosti, saattaa taloustilanteen murehtiminen pyöriä koko ajan mielessä ja viedä yöunet. Moni yrittäjä on erittäin tunnollinen ja huolehtii ja välittää alaisistaan paljon enemmän kuin he arvaavatkaan. Yrittäjä haluaa sekä maksaa palkat ajoissa että turvata töiden jatkumisen, joten tilanteesta huolehtiminen voi olla hyvin stressaavaa.

Vaikka yritystoiminta vetäisi ja hommia tekisi mieli paiskia kaikki päivät, illat ja yöt, niin kannattaa silti vetää raja johonkin. Ihminen pystyy lyhyen aikavälin vetämään kovalla sykkeellä, mutta pitkään jatkuessaan positiivisistakin syistä johtuva kuormitus on elimistölle pahasta. Itse olen vetänyt tiukan rajan siihen, etten tee töitä iltaisin tai viikonloppuisin kuin poikkeustapauksessa. En avaa läppäriäni ennen nukkumaanmenoa vain tarkistaakseni meilit tai päästä edes ajatuksiani pyörimään työasioissa.

Tärkein keino vähentää henkistä riskiä onkin se, että seuraat tarkasti omaa hyvinvointiasi. Itse hankin Oura-sormuksen siksi, että pystyn seuraamaan elintoimintojani vähän tarkemmin ja puuttumaan tilanteeseen heti, jos huomaan jotain hälyttävää. Onhan sinulla jokin harrastus, joka vie ajatukset pois yritystoiminnasta?

Suosittelen myös hankkimaan yrityksellesi mentorin eli Yrityskummin. Ei, hän ei vastaa henkisestä hyvinvoinnistasi mutta voi muun muassa toimia tärkeänä varaventtiilinä erilaisissa tilanteissa ja auttaa toiminnan suunnittelussa.

Eli: niin hyvinä kuin huonoina aikoina: puhu, puhu ja puhu. Hanki luottoystäviä, terapeutti, mentori ja mieluiten vaikka kaikki näistä. Kun sinulla on ympärilläsi erilaisia ihmisiä joille voit puhua yrittäjyyden eri puolista, huomaat todennäköisemmin aiemmin kuin myöhemmin sen, että koska painaa jarrua.

Sinä näet yrityksesi taloustilanteen paljon paremmin kuin palkkaduunissa

Hyvä puoli tässä kaikessa on, että sinulla on yrittäjänä täysin läpäisevä näkemys yrityksesi talouteen. Tiedät paljon paremmin mitä firmalla menee, kuin palkkatöissä ollessasi työnantajan kohdalla.

Tämä on myös aihe, jota moni palkkatöissä oleva ei tajua – ennenkuin tulee lomautetuksi tai joutuu yt-neuvotteluihin. Eli illuusio siitä, että palkkatyöt ovat jotenkin turvallisempi valinta, on, no illuusio. Eli kun paska osuu tuulettimeen, pystyt siivoamaan sen paljon nopeammin kuin että raapisit kuivunutta kakkaa seinältä.

Miksi yrittäjä tarvitsee markkinointiosamista?

Myyminen on jokaisen yrittäjän tärkein asia, sillä ilman myyntiä yritys ei toimi. On aivan sama kuinka hieno tuote tai palvelu sinulla on, jos sitä ei kukaan osta. Yrittäminen onkin siitä haasteellista että sinun tulee oikeastaan osata kaksi asiaa: varsinainen bisneksesi sekä markkinointi.

Miksi, saatat pohtia. Tämä maahan on täynnä markkinointitoimistoja! Suosittelen kyllä ehdottomasti sellaisen käyttöä, mutta ensinnäkin jos olet aloitteleva ja/tai persaukinen yrittäjä, saattaa ulkopuolisen avun käyttäminen olla rahamielessä mahdotonta. Toisekseen sinulla on maailman paras etu: sinä itse ja ymmärryksesi. Mikään markkinointitoimisto ei pysty tekemään markkinointia bisneksellesi ilman, että sinä olet mukana ainakin kertomassa bisneksestäsi.

Onnea matkaan yrittäjyyden polulla!

admin

Leave a Reply