Hakusanamainonnan ABC -kirja-arvosteluja!

Hakusanamainonnan ABC on ehtinyt olla nyt ulkona pari kuukautta. Mitä teoksen lukeneet bloggaajat Mikko Saari ja Joachim Granberg ajattelevat kirjasta?

Mikko Saari piti Hakusanamainonnan ABC -kirjaa hyödyllisenä.

Mikko Saari piti Hakusanamainonnan ABC -kirjaa hyödyllisenä.

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari kommentoi kirjaa seuraavasti:

Kirjan kirjoittaja Saskia Salomaa on kokenut ja koulutettu AdWordsin käyttäjä, joten tuloksena on pätevä kirja. Salomaa lupaa, että kirjan avulla AdWordsin perusteet oppii tunnissa. Se on helppo uskoa, sen verran napakka ja hyvin asiansa tiivistävä kirja Hakusanamainonnan ABC on.

Kirjan luettuaan joko osaa tehdä AdWords-mainontaa tai sitten tietää, ettei asiaa kannata edes opetella. Jos päätyy jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kirja antaa hyviä ohjeita myös AdWords-mainontaa tekevän toimiston valintaan. Kirjan lukenut ei sorru ensimmäiseen puhelinmyyjään, vaan osaa valita itselleen sopivan yhteistyökumppanin mainontaa tekemään.

Mikon ajatukset voit lukea kokonaisuudessaan kirja-arviosivulta.

Hakusanamainonnan ABC on kerännyt kiittäviä kirja-arvioita

Joachim Granberg löysi Hakusanamainonnan ABC -kirjasta monia hyötyjä.

Tulos Helsingin Joachim Granberg on kirjoittanut näin:

Kirjan lukemisen jälkeen lukijalla on mielikuva siitä, miten AdWords toimii. Hän osaa todennäköisesti päättää, haluaako hän ryhtyä tekemään sitä itse vai ulkoistaa hakusanamainonnan jollekin alan toimistolle. Yksi tärkeä oppi kirjassa on se, ettei heti kannata uskoa ensimmäistä myyjää, joka ottaa yhteyttä, vaan tavata palveluntarjoaja kasvotusten ja tehdä päätökset referenssien perusteella.

Kirjan lukeminen pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille, jotka haluavat tutustua hakusanamainonnan maailmaan. Voin suositella sitä lämpimästi.

Oh, wau, olen otettu Mikon ja Joachimin sanoista. Eniten lämmittää se, että olen saanut avattua AdWordsin koukeroita selkokielellä – oppaastani vaikuttaa olevan ihan oikeasti apua. Pääkaupunkiseudun kirjastot ovat hankkineet kokoelmiinsa kaksi kappaletta, ja varauksia on tällä hetkellä kuusi. Aihepiiri siis kiinnostaa ja hyvä niin, onhan AdWords-mainonta mille tahansa yritykselle paras tapa hyödyntää maksettua mainontaa!

Saskia

Leave a Reply